Puolue- ja vaalirahoitusvalvonta

Valtiontalouden tarkastusvirasto ( VTV ) on valvonut 1.5.2009 lähtien vaalirahoitusta ja 1.9.2010 lähtien puoluerahoitusta.

Vuodesta 2000 huhtikuun 2009 loppuun saakka vaalirahoitusilmoitukset tehtiin kunnallisvaaleissa kuntien keskusvaalilautakunnille ja muissa vaaleissa oikeusministeriölle.

Tältä sivustolta löytyvät ohjeet puolue- ja vaalirahoitusilmoituksen täyttämisestä ja toimittamisesta VTV:lle sekä ehdokkaiden ja puolueiden jättämät ennakkoilmoitukset ja varsinaiset puolue- ja vaalirahoitusilmoitukset.

Rekisteriseloste [pdf, 23 KB]

Etusivu

Ajankohtaista

4.1.2013

Vuoden 2012 kunnallisvaalien vaalirahoitusilmoituksia toimitettiin määräajassa Valtiontalouden tarkastusvirastoon 16 170 kappaletta. Näin ollen ilmoituksia jäi saapumatta noin 15 prosenttia.

Vaalirahoitusilmoituksia voi edelleen tehdä verkkopalvelussa tai postitse. Määräajan jälkeen saapuneet merkitään myöhässä saapuneiksi.

Tietoa medialle vaalirahoitusilmoituksista ja niiden valvonnasta:
Mediatiedote [pdf, 96 KB]

16.11.2012

Kunnallisvaaleissa muiden kuin valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valittujen ennakkoilmoitukset poistuvat julkaisusta 30.11.2012. Valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi valittujen ennakkoilmoitukset pidetään julkaistuina viiden vuoden ajan.

12.11.2012

Kunnallisvaalien 2012 ilmoitusvelvollisten kirjallisten vaalirahoitusilmoitusten tulee olla perillä Valtiontalouden tarkastusvirastossa 31.12.2012 klo 16:00 mennessä.

Vaalirahoitusilmoituksen voi tehdä sähköisesti tai lomakkeella. Sähköisesti tehdyt vaalirahoitusilmoitukset ovat luettavissa välittömästi. Ohjeet ja lomakkeet on lähetetty myös kaikille ilmoitusvelvollisille postilla.

Kaikki vaalirahoitusilmoitukset
Ohjeet ja lomakkeet vaalirahoitusilmoituksen tekemiseen

30.10.2012

Vaalirahoitusilmoituksen tekevät kunnallisvaaleissa valtuutetuksi tai varavaltuutetuksi valitut. Tarkastusvirasto toimittaa kaikille ilmoitusvelvollisille ohjeet vaalirahoitusilmoituksen tekemistä varten viikolla 45. Verkkopalvelussa voi ilmoituksia tehdä sähköisesti viimeistään 5.11.2012 alkaen. Vaalirahoitusilmoitus on tehtävä tarkastusvirastolle viimeistään 31.12.2012.

Ohjeet ja lomakkeet

29.10.2012

5 008 ehdokasta jätti ennakkoilmoituksen

Valtiontalouden tarkastusvirasto vastaanotti ja julkaisi 5 008 vapaaehtoista ehdokkaan ennakkoilmoitusta vuoden 2012 kunnallisvaaleissa. Noin 13 % ehdokkaista jätti ennakkoilmoituksen. Heistä 98 % jätti ilmoituksen sähköisen verkkopalvelun kautta. Ehdokkaita vaaleissa oli kaikkiaan
37 125. Eduskuntavaaleissa 2011 noin 40 % ehdokkaista jätti ennakkoilmoituksen.

Vaalirahoitusilmoituksen tekevät vaaleissa valitut tai varavaltuutetuksi valitut. Vaalirahoitusilmoituksia voi tehdä sen jälkeen, kun oikeusministeriö on vahvistanut vaalien tuloksen. Vaalirahoitusilmoitus on tehtävä tarkastusvirastolle 31.12.2012 mennessä. Tarkastusvirasto toimittaa kaikille ilmoitusvelvollisille tarkemmat ohjeet vaalirahoitusilmoituksen tekemistä varten.

Muiden kuin vaaleissa valituksi tulleiden sekä varasijalle valittujen ennakkoilmoitukset pidetään verkossa julkaistuna 30 päivän ajan vaalien tuloksen vahvistamisesta. Tämän jälkeen ne poistuvat julkaisusta automaattisesti.

Puolueiden ja avustuspäätöksessä mainittujen yhdistysten ennakkoilmoituksia tuli määräaikaan mennessä neljä. Puolue ja avustuspäätöksessä tarkoitettu yhdistys toimittaa tiedot vuoden 2012 kunnallisvaalien vaalikampanjan kuluista ja rahoituksesta vuoden 2013 tilinpäätöstietojen yhteydessä.

Kaikki ennakkoilmoitukset
Ohjeet ja lomakkeet vaalirahoitusilmoituksen tekemiseen
Puolueiden ja avustuspäätöksessä mainittujen tilinpäätöstiedot ja vaalirahoitusilmoitukset

23.10.2012

Kunnallisvaalien ehdokkaiden kirjallisten ennakkoilmoitusten tulee olla perillä Valtiontalouden tarkastusvirastossa 26.10.2012 klo 15:00 mennessä.

Verkossa voi omilla pankkitunnuksilla ilmoituksia tehdä sähköisesti vielä lauantaina 27.10.2012 klo 24:00 asti.

Kunnallisvaaleissa ehdokkaina olevat voivat tehdä vaalirahoituksestaan vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen sähköisesti tai lomakkeella.

Tehdyt ennakkoilmoitukset ovat luettavissa välittömästi. Tehtyjä ilmoituksia voi lukea täällä.

4.10.2012

Lehdistötiedote ja kertomus eduskunnalle vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2012 presidentinvaalissa.

Vuoden 2012 presidentinvaalien vaalirahoitusilmoitukset.

3.4.2012

Puoluerahoituksen kirjanpito hoidettu säännösten mukaan

Puolueiden, yhdistysten sekä puolueiden lähiyhteisöjen vuoden 2010 tilinpäätösasiakirjat on toimitettu Valtiontalouden tarkastusvirastoon. Kaikki tarvittavat tilinpäätökset ja tilintarkastuskertomukset saapuivat puoluerahoituksen ilmoitusrekisteriin 18.1.2012 mennessä.

Lehdistötiedote [pdf, 44 KB]

Kertomus eduskunnalle

16.12.2011

Eduskuntavaalien vaalirahoitusvalvonta toimi hyvin

Kaikki vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kansanedustajiksi valitut ja varaedustajiksi määrätyt jättivät Valtiontalouden tarkastusvirastolle laissa säädetyn vaalirahoitusilmoituksen.

Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ehdokkaan vaalirahoituksen ja vaalikampanjakulujen ilmoitusvelvollisuuden noudattamista laissa säädetyllä tavalla. Kaikki ilmoitusvelvolliset jättivät ilmoituksen vaalirahoituksestaan tarkastusvirastolle, joskin määräaikaan mennessä ilmoitus puuttui vielä neljältä. Kaikki vaalirahoitusilmoitukset saapuivat tarkastusvirastoon korkeintaan kaksi päivää vaalirahoituslain tarkoittaman määräajan jälkeen.

Lehdistötiedote [pdf, 30 KB]

Kertomus eduskunnalle vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2011 eduskuntavaaleissa

Pikalinkit



Puolue- ja vaalirahoitusilmoitukset vastaanotetaan sähköisesti näiden sivujen kautta.

Sähköinen asiointi edellyttää tunnistautumista sähköisellä henkilökortilla tai henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.